Nimeni on Tuuli, ja olen työskennellyt kesän Haglexilla kokoaikaisena lakimiesharjoittelijana. Olen gradua vaille valmis oikeustieteen maisteri, ja elokuun lopussa minulla alkaa laskentatoimen maisteriopinnot Aalto-yliopistossa. Tämän kesän aikana olen oppinut, miten teoria lakikirjoista muuttuu käytännöksi.
Olen kesän aikana päässyt työskentelemään monipuolisten tehtävien parissa sekä usean eri ihmisen kanssa. Olen tehnyt niin selvitystöitä, lahjakirjoja, uusien yhtiöiden perustamisasiakirjoja kuin myös osakeantiehtoja ja apporttiselvityksiä. Olen päässyt myös valmistelemaan ja pitämään sisäisen koulutuksen, joka omalta osaltaan kehitti sekä omaa osaamistani että esiintymistaitojani. Pienemmän toimiston parhaana puolena mainitsisin ehdottomasti sen, että pääsee hyvin laajasti näkemään erilaisia työtehtäviä sekä tekemään ihan samoja töitä kuin alansa ammattilaiset.
Erityisen mielenkiintoista kesän aikana on ollut nähdä, kuinka opintojen aikana käsitellyt asiat näkyvät käytännön työssä. Moni aiemmin teoriatasolla tuttu käsite on saanut aivan uuden merkityksen, kun niitä on päässyt soveltamaan oikeissa toimeksiannoissa. Samalla olen saanut paremman käsityksen siitä, kuinka monipuolista alan asiantuntijatyö todellisuudessa on.
Kesän aikana olen huomannut, kuinka paljon käytännön juridisissa toimeksiannoissa tarvitaan myös taloudellista osaamista. Esimerkiksi sulautumisissa ja jakautumisissa on tärkeää ymmärtää myös päätösten vaikutusta yhtiön taloudelliseen asemaan. Tämä on vahvistanut käsitystäni siitä, että opintoni oikeustieteen ja laskentatoimen parissa muodostavat erittäin vahvan yhdistelmän tulevaisuuden työelämää ajatellen.
Olen oppinut paljon uutta sekä ammatillisesta osaamisesta että työelämätaidoistakin. Erityisesti kehityin hallitsemaan useaa asiaa samaan aikaan ja työskentelemään tehokkaasti osana tiimiä. Ennen töiden alkamista pohdin paljon, että miten pärjään, koska työkokemus on minulle alan ensimmäinen, ja käytännön osaaminen oli vähäistä. Sain kuitenkin neuvoja ja vinkkejä kokeneemmilta kollegoilta, joiden avulla opin valtavasti uutta.
Kaiken kaikkiaan kesä harjoittelijana oli opettava ja antoisa kokemus. Sain arvokasta käytännön kokemusta, uusia taitoja sekä lisää varmuutta omaan osaamiseeni. Sain myös vahvistuksen sille, että olen valinnut itselleni oikean alan. Näillä opeilla suuntaan kohti syksyä ja tulevia uusia opintoja.
Kirjoittanut: Tuuli Jyllilä
