Veeran haarataittohyppy.

Kiinteistöjuridiikka

Olemme erikoistuneet kiinteistöjuridiikkaan. Autamme kiinteistöhankkeiden eri vaiheissa aina hankkeen suunnittelusta sen valmistumisen jälkeiseen aikaan. Tiimimme asiantuntemusta hyödyntävät niin kiinteistönomistajat, kiinteistösijoittajat, rakennusyhtiöt kuin kiinteistökehitysyhtiötkin.

Rakentamishankkeisiin liittyy useita yhtiö-, vero- ja sopimusoikeudellisia kysymyksiä, joiden yhteensovittaminen vaatii laaja-alaista osaamista. Kokemuksemme ansiosta varmistamme onnistuneet ratkaisut erilaisiin tarpeisiin.

Suunnittelemme parhaan mahdollisen kokonaisuuden kiinteistöjen omistusratkaisuksi. Erityisosaamisemme ansiosta löydämme talouden, toiminnan ja riskien kannalta järkevän ja suositeltavan vaihtoehdon useisiin eri tilanteisiin. Palvelemme sekä myyjä- että ostajaosapuolia kiinteistö- ja osakekannan kaupoissa varmistaen kauppojen sujuvuuden. Avustamme säännöllisesti eri osapuolia neuvotteluprosessien eri vaiheissa.

Osaamisemme ytimessä ovat kiinteistö- ja rakentamishankkeisiin liittyvät sopimukset. Laadimme esimerkiksi hankkeeseen kuuluvat esisopimukset, kauppakirjat, vuokrasopimukset, hallinnanjakosopimukset, yhteisjärjestely- ja rasitesopimukset sekä erilaisia aluehankkeiden sopimuskokonaisuuksia. Lisäksi hallitsemme keskitettyjen pysäköintijärjestelyjen oikeudellisen suunnittelun ja toteutuksen. Sopimusten laatimisen lisäksi kommentoimme myös toisten laatimia sopimuksia asiakkaamme näkökulmasta.

Erikoisosaamistamme on hankkeiden talous- ja tuloverosuunnittelu ja dokumentointi, hankkeisiin liittyvät ennakkoratkaisuhakemukset, kiinteistöjen ja pysäköinnin arvonlisäverotukseen liittyvät kysymykset.

Olemme kiinteistöhankkeen tukena päätöksenteon suunnittelussa ja avustamme päätöksenteossa osallistumalla esimerkiksi yhtiökokouksiin. Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden lisä- ja täydennysrakennushankkeissa päätöksenteon suunnittelu ja aikatauluttaminen on tärkeää tehdä huolellisesti, jotta hanke etenee sujuvasti. Autamme säännöllisesti asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä päätöksenteon läpiviennissä.

Autamme kaavoitukseen liittyvissä oikeudellisissa erityiskysymyksissä, kaavavalituksissa sekä kaavamuutosten ja poikkeuslupien hakemisessa.